Joskus sinun eläessäsikin oli minun hyvä olla.

Mökillä. Jos sitä nyt voi mökiksi sanoa. Vanha maatalo keskellä ei mitään, talossa tupa ja kamari, pihassa notkistunut aitta ja pieni kivinavetta. Navetan päädyssä ränsinen sauna.

Ympärillä peltoa ja istutettua koivikkoa, naapurissa sikala. Pellon halki metsän reunaan, metsän halki polkua mutaisen lammen rantaan laiturille ja uimaan. Puutarhassa villiintyneet puutarhavattupensaat.

Kolmentoista vanhana se oli maailman kaikkeuden tylsin paikka.

Nyt se kuulostaa idyllille. Etenkin kun ymmärrän, miksi äitini viihtyi siellä ja mikä sen minullekin on kullannut.

Sinä et ollut siellä.