Tuntuu, että olen ylittänyt puolivälin. Olen voitolla.

Olen saanut kaiken, minkä sinä minulta veit. Minulla on perhe ja koti, jossa kaikilla on hyvä olla. Minä kelpaan täällä, paitsi sinun äänellesi päässäni joka kerta peiliin katsoessani.

Sinun äänesi kertoo meikkieni olevan päin persettä. Vaikken ole meikannut varmaan vuoteen. Kerrot edelleen vatsani pömpöttävän ja selluliitin loiskuvan reisissäni. Että olen tyhmä ja ruma ja laiska. Etten ole kenenkään rakkauden arvoinen.

Olen antanut itselleni luvan hyväksyä, etten sinulta tule enää ikinä muita näkemyksiä itsestäni saamaan. Ikinä en tule sinulle kelpaamaan. Arvaapa mitä? Sillä ei ihan oikeasti ole mitään väliä, koska minä elän, sinä et.

Sinä et ole täällä, täällä oleville minä kelpaan.

Ajan näytettäväksi jää, voinko oppia ottamaan vastaan näkyvää rakkautta tällä iällä. Sekin kun on taito, joka kuuluisi lapsena oppia.